Ajatuksia kasvatuksestani...

 

Olen suorittanut Turun rotukissayhdistyksen ja Suomen kissaliiton järjestämän kasvattajan peruskurssin keväällä 2009, sekä genetiikan kurssin syksyllä 2009.  Aloitin kasvatuksen 17.12.2007 FIFEssä ja nykyisin kasvatan TICAssa.
Kasvatan ragdolleja  pienellä volyymilla. Kaikki nelijalkaiset perheenjäset asuvat yhdessä kanssani; rakkaudentäyteisessä suloisessa sekamelskassa. Kollikkaiden reviiriin sisältyy makuuhuone, eteinen ja keittiö, naaraat huseeraavat muualla asunnossa. Olen selästäni eläkkeellä, joten minulla on aikaa varsin ruhtinaallisesti lemmikeilleni ja yhteisille harrastuksillemme. 

Kasvatuksessa painotan lemmikkieni kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä. Usein hyvinvoiva ja terve lemmikki on myös luonteeltaan ihanteellinen kotikissa, jonka kanssa on helppo käydä näyttelyissäkin. Luonnollisesti toivon kasvateilleni myös ragdollmaista kokoa, massaa ja mahtavaa ulkonäköä. Kaikki Wattuwarpaan pennut rekisteröidään TICAan.

Siitokseen tulen käyttämään ainoastaan terveitä, miellyttävän luonteen omaavia ja rodunomaisia yksilöitä.  Siitoksessa käyttämäni kissat ovat FeLV ja FIV negatiivisia, veriryhmätestattuja, sekä  HCM-DNA-testattuja ja N/N tuloksen saaneita. Osalla kissoista on myös PKD-DNA testattu ja kaikilla testatuilla N/N tulos.  Kissalani riepumaakarit on testattu myös calicin, herpeksen, mycoplasman, chlamydian, sekä microsporum canis sieniviljelytestin osalta - joka kerta vastaus on ollut negatiivinen kaikilta osin. 

 

  KranniRag's Maximilian "MaxiPötkylä"  kelliskelee makkarin sängyllä

 

Omat riepuni olen ottanut ensisijaisesti rakkaiksi perheenjäseniksi, hellyttäviksi elämänsulostuttajiksi,  kotirollukoiksi ja huushollia myllääviksi  suloisiksi riiwiöiksi. Minulla ei ole muuta perhettä kuin lemmikkini ja he ovatkin elämässäni aina etusijalla suhteessa kaikkeen muuhun. Kissamme ulkoilevat päivittäin turvallisesti; joko tarhassa rellutellen ja kiipeillen tai valjaissa kirmaillen.    

Koen näyttelyt tarpeelliseksi ja olennaiseksi työkaluksi kasvattamisessa. Tuomareilta saa palautetta ja tuntumaa siitä, miten oma kasvatustyö on tuottanut hedelmää. Samalla voi luoda uusia kontakteja ja vahvistaa nykyisiä suhteita, - niin kotimaisiin, kuin ulkomaisiinkin ragdollkasvattajiin. Näyttelyissä tulen käymään aina silloin tällöin mahdollisuuksien mukaan. Näyttelymenestys ei ole minulle itseisarvo, vaan se on osa kasvatustyötä. Luonnollisesti riemuitsen, mikäli omat kissani ja kasvattini pärjäävät näyttelyssä. Iloitsen myös kasvattajaystävieni menestyksestä. Nauru 

Minulle omat riepurellukat ovat yhtä rakkaita ja arvostettuja perheenjäseniä Pusu -huolimatta siitä, lötköilevätkö ne pelkästään kotirellukkana sohvalla tai kiipeilytelineellään, vai niittävätkö kenties mainetta ja kunniaa näyttelyissä. Kissan näyttelymenestyksen ei kuitenkaan tulisi koskaan, Jalka suussa- missääntapauksessa, mitenkään vaikuttaa siihen, miten rakas ja tärkeä se omistajalleen on suhteessa perheen muihin karvaisiin kavereihin.  

 

 Wattuwarpaan Aamun Unikko "Unikko" 10,5 kk hoitaa emonsa; Krannirag's  Mecindan 2vk ikäistä vauvelia

          

  

Eväitä pennun mukana uuteen kotiin...

Uuteen kotiin lähtee riepuvauvelin mukana kirjalliset ruokinta- ja hoito-ohjeet, rekisterikirja,tai todistus siitä, että pennun rekisteröinti on käynnissä,  sekä pennulle entuudestaan tuttua laadukasta ruokaa. Annan mukaan myös jotain tuttua, (tekstiililelu / pyyhe...), missä on emon ja muiden pentujen tuttu  tuoksu,  josta pikkuinen saa turvan tunnetta uuteen kotiin muuttaessaan.  Samalla ostaja saa kasvattajan tuen koko kisun eliniäksi.  

Olen kovasti iloinen, mikäli tuleva pennun omistaja kävisi katsomassa riepuvauveleita ainakin kerran ennen luovutusta. Tällöin  varmistumme kumpikin tahollamme, että päätös on harkittu tarkkaan ja että pentuvalinta on oikea.  

Lemmikin luonne vaikuttaa siihen, millaisen kotiin se soveltuu parhaiten. Yhteinen elämä muodostuu pitkälle osittain senkin mukaan, millainen luonne  kissalla on suhteessa omistajan toiveisiin ja kissan tuleviin kotioloihin. Kasvattajakodilla on vastuu myös siitä, että varmasti ihan jokaisen riepuvauvan kanssa on touhuttu ja leikitty jokaisena päivänä. Kun pikku pallerot on hyvin sosiaalistettuja, niin ne hyväksyvät helpommin esim. kynsien leikkuun, silmien ja korvien puhdistuksen, turkin harjauksen ja pesun. Tällöin pentu oppii, että kaikki yhdessä vietetty aika on sille miellyttävää ja että ihmiseen voi luottaa, eikä esim. imurikaan tunnu pelottavalta. Hymy 

Ei ole yhdentekevää, millaiset elämän eväät pentu on kasvatuskodissaan saanut  ensimmäisten elinkuukausiensa aikana. Panostan todella runsaasti omaa aikaani pentujen kanssa seurustelemiseen ja yhteisiin leikkeihin, jotta heistä kehittyisi mahdollisimman avoimia, rohkeita, iloisia, tasapainoisia ja luottavaisen onnellisia kissoja.

 

Koc-Pol Cat YODA "YODA-PörriMöykky"

 

 

Toivon sydämestäni uusien pennunomistajien pitävän säännöllisesti yhteyttä kasvatuskotiin; - myös luovutuksen jälkeenkin.

Olen vahvasti kiintynyt jokaiseen pikkupumpeloon, joka meiltä lähtee. Olen myös aina ilolla valmis auttamaan mahdollisissa ongelmatilanteissa oman osaamiseni ja mahdollisuuksieni mukaan. Ihanteellista olisi, mikäli yhteydenpito jatkuisi läpi kissan elämän ja miksei mieluusti pidempäänkin. Hymy

Kaikenlaiset kuulumiset ovat tervetulleita, kuvat ovat aina erityisen sydäntä lämmittäviä. Toivon meiltä lähteneen riepumaakarin uuden omistajan ottavan rohkeasti  yhteyttä silloinkin, kun kissa sairastaa tai on muuta murhetta. Yhdessä vastoinkäymisistäkin selvitään paremmin. Mikäli Sinulle tulee jotain sellaista muutosta elämään, joka vaikuttaa kissan hyvinvointiin, niin pyrin luonnollisesti auttamaan mahdollisuuksieni mukaan.  

Kultamurut tarvitsevat virikkeitä viihtyäkseen; pysyäkseen toiminnallisina, onnellisina ja terveinä. Kissalle tulee tarjota mahdollisuuksia sen lajille luontaiseen aktiviteettiin, kuten esim. kiipeilyyn, kynsien teroittamiseen, juoksupyrähdyksiin, saalistamisleikkiin jne. Tällöin mussukat voivat paremmin ja niiden stressitaso pysyy matalana ja näin voitte nauttia toistenne seurasta pidempään. Kiipeilyraapimapuu on tuiki tarpeellinen kissalle, joka elelee pääosin sisällä (=ulkoilee päivittäin valvotusti joko valjaissa omistajansa kera tai suljetussa tarhassa). En myy mielelläni kultamurua kerrostaloon.

Mikäli joutuisit joskus luopumaan lemmikistäsi esim. allergian, hankalan elämäntilanteen  jne.  vuoksi, otathan ensin yhteyttä kasvattajaan, niin etsitään karvakerälle yhdessä rakastava uusi koti. 

Niuku-Naukun Elmo "MoccaMoccelisMaccelis" ulkoilemassa suvisessa kissatarhapergolassa

 

Laadukkaaseen ruokaan kannattaa ja tulee satsata... 

 

Kattimaakarimme syövät ainoastaan laadukkaita ja terveelliseksi havaittuja ruokia. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille meiltä lähteville rievuillekin. Kissalamme kuivaruokamerkkeinä on Royal Canin. Tuoresäilykkeistä menee satunnaisesti mm. Almo Nature, Royal Canin  ja HILLS.  Riepumme syövät säännöllisesti (lue: päivittäin;  vaihtelevasti omien mieltymyksiensä mukaan) erilaista raakaa lihaa, sisäelimiä, katkarapuja, juustoa ja munan keltuaista.  Menyyn kuuluu myös kypsennettyä kanaa, lohta ja tonnikalaa, sekä vähälaktoosisia (HYLA) tai  kokonaan laktoosittomia hapanmaitotuotteita. Lihatuotteet on ensin pakatettu sopiviin annospusseihin raakana ja pakastettu, jonka jälkeen otetaan annospussi kerrallaan sulamaan. Broilerin ja  kalan kypsennän ennen tarjoamista.

Lihan, kalan, sisäelimien, munankeltuaisen jne. mukana annan aina Aptus Multicat / Aptus Calphosum D tabletteja kissan painon mukaan. (Aptus MultiCat sisältää kalkkia, vitamiineja ja kivennäisaineita sopivassa suhteessa kissan tarpeisiin, Calphosum kalkkia ja D-vitamiinia, joka tehostaa kalkin imeytymistä). Varsinkin kasvavan pennun kalkin ja vitamiinintarve on tyydytettävä päivittäin kalkki-vitamiinilisällä, mikälin ruokavalioon kuuluu muutakin kuin ravitsemukseltaan laadukkaita valmisraksuja (liha, kala, muna, sisäelimet jne). Kaikki kissani saavat myös ajoittain energiapitoista vitamiinilisää, kuten Virbacin NutriPlus geeliä (pennut, kantavat ja imettävät naaraat, sekä toipilaat). Ihonhoitoon, sekä turkin ja kynsien kasvun edistämiseen ja hoitoon kissat saavat kuuriluontoisesti Aptuksen Biorion tabletteja.

Maittavaan ja ravitsevaan ravintoon tuleekin pyrkiä, eli terveelliseen ruokavalioon kannattaa ehdottomasti satsata. Ruokavalio ja terveys kulkevat yleensä käsi kädessä. Mikäli ravitsemuksessa pihistelee ja tekee huonoja valintoja, se usein kostautuu moninkertaisina eläinlääkärikuluina mahdollisten sairauksien ja vaivojen myötä.  

Kissa on pitkäaikäinen perheenjäsen ja siksi toivonkin hankinnan olevan perusteellisen harkinnan tulos. Laadukas ruoka ja kissan terveydenhoito ei ole ilmaista, - puhumattakaan sairaudenhoidosta. Lemmikin kanssa pitää viettää paljon aikaa ja silloin kun itsellä on menoja (esim. loma- ja pidemmät työmatkat), on sille hankittava luotettava turvallinen henkilö huolehtimaan sen hyvinvoinnista. Oman onnensa nojaan ei tule jättää koskaan mitään eläintä missään tapauksessa. Cool

 

Wattuwarpaan ragdollit myydään ainoastaan ns. sisäkissoiksi, joille toivonmukaan suodaan päivittäin tapahtuva ulkoilumahdollisuus uudessakin kodissa. Meidän rollukkamme ulkoilevat ympärivuotisesti päivittäin valvotusti; joko valjaissa tai turvallisessa suljetussa tarhassa ja spurttailevat  lähes 400 neliön kokoisessa aidatussa tarhassa.

Toivottavasti myös uuden kodin pihamaastossa tai lähiympäristössä on sopivat olosuhteet, jolloin riepumaakari voi nauttia elämästään myös luonnon helmassa. Ragdollia ei tulisi koskaan päästää luontoon yksinään vapaana juoksentelemaan ilman valvontaa, koska siellä vaanii moni vaara.  

Meidän kissalan rakkauspakkaukset luovutetaan aikaisintaan 14-16 vk ikäisinä ja  vähintään 1,5 kg painoisina. Tällöin suloiset kultamurut ovat  eläinlääkärin tarkastamia (kirjallinen todistus), kahdesti rokotettuja (todistus), vähintään 5x

madotettuja, sekä  mikrosirulla tunnistemerkittyjä. Wattuwarpaan riepulaiset ovat perusteellisesti sosiaalistettuja,  ihmisten käsittelyyn ja koiriin tottuneita, sekä sisäsiistejä uuteen kotiin muuttaessaan. Pusu

Wattuwarpaan riepuvauvat ovat tottuneet ensimmäisestä elinpäivästään lähtien siihen, että niiden kanssa touhutaan ja oleillaan todella paljon. Eli ne ovat varsin seurallisia ja tarvitsevat leikkikaverin ollakseen onnellisia. Meidän kissalan kasvatit eivät mielestäni sovellu perheen ainoaksi lemmikiksi, vaan toivon niille suotavan toisen lajitoverin tai koiran seuraksi.  

Koc-Pol Cat YODA "YODAPörriMöykky"

 

Olen Suomen Ragdoll Ystävät ry:n (Finnish Ragdoll Association), Suomen Ragdoll Kissayhdistys ry:n (Finragdolls), ALFA FELIS yhdistys, FINTICATin, TICAn ja  Cat Fanciers of Finlandin jäsen. 

 

Pentujen hinnat / Prices of babys

Huomiothan, että luovutan pennut AINOASTAAN vastuuntuntoisiin ja huolehtivin koteihin!!! Rakastava jkoti tarjoaa mussukalle arvoistaan kohtelua ja niille suodaan rakkaudentäyteinen ja virkerikas elämä; ulkoilua mielellään päivittäin, laadukas ruokavalio, riittävästi huomiota, hellyyttä ja yhteistä aikaa. Huolehtimiseen kuuluu myös se, että sairauden iskiessä mussukka viedään viivyttelemättä asiantuntevalle eläinlääkärille, joilloin saadaan heti oikeanlainen hoito ja lääkitys. Hymy 

 

Lemmikkikastraatin ja näyttelykastraatin varausmaksu on 300 €, ja kasvatustasoisen 400  . Varausmaksu vähennetään myyntihinnasta. Mikäli kauppa peruuntuu ostajan taholta, varausmaksua ei palauteta. Mikäli kauppa peruuntuu myyjän taholta, varausmaksu luonnollisesti palautetaan kokonaan. Huomioithan, että hinnat ovat suuntaa antavia, jokaisen pennun hinta määräytyy yksilökohtaisesti sen sukutaulun, luonteen, tyypin ja värityksen  perusteella.   

 

DEPOSIT is 300 € for petneuter / showneuter and 400 € for breeder / showbreeder

Lemmikkitasoinen / Pet quality 750

Lemmikkitasoisella kissalla EI OLE SIITOSOIKEUTTA. Kollikissa on kastroitava/narttu on steriloitava 6kk ikään mennessä, ja toimenpiteestä tulee toimittaa eläinlääkärin todistus kasvattajalle. Lemmikkitason pennulla voi olla esim. värivirhe, häntäknikki tai  purentavirhe. Lemmikkipentu ei ole tyypiltään niin rotustandardien mukainen kuin siitos- ja näyttely-siitostasoinen pentu. Lemmikkitasoinen pentu soveltuu hänelle, joka ei ole kiinnostunut kasvattamisesta tai näyttelyistä.     

 

Näyttelykastraatti / Show neuter 900-1000 Näyttelykastraatilla EI OLE SIITOSOIKEUTTA. Kollikissa on kastroitava/narttu steriloitava  viimeistään 6kk ikään mennessä ja toimenpiteestä toimitetaan eläinlääkärin kirjallinen todistus kasvattajalle. Pentu, jolla ei ole sertin eväävää virhettä ja joka omaa näyttelyihin soveltuvan luonteen ja  ulkomuodon.  

Siitostasoinen / Breeder  1250 €. Terveytensä, luonteensa ja  ulkomuotonsa puolesta siitokseen soveltuva yksilö, jolla on rodulle annettavaa. Saattaa olla esim. lievä värivirhe, mikä ei estä kuitenkaan saamasta näyttelystä siitoshyväksyntää tai EX tulosta, mikä tarvitaan jatkuvassa siitoskäytössä olevalle kissalle. Sinulla tulee olla virallinen rekisteröity kasvattajanimi siinä vaiheessa kun kauppakirjat allekirjoitetaan      

Näyttely-siitostasoinen / Show-breeder  1500-1600 €  Luonteensa ja  ulkomuotonsa puolesta siitokseen soveltuva rodunomainen yksilö. Näyttelysiitostasoisen pennun luovutan ensisijaisesti hänelle, jolla on vahvat intrestit näyttelyihin. Hinta on sama myytäessä Suomeen. 

This price includes; HEALTHY show breeder cat with healthy certificate, 2 booster shots, rabies shot, echinococcis treatment, petpassport, travelling box, transporting from my home to HELSINKI airport. Shipping will be at Your expence.